Vanha haave

Eväsretken rauhaa ja päähenkilön luonnekuvausta kesän ensimmäisellä piknikillä

Onko tähän haaveiluun eväitä?

Mitä te teette luovan prosessin alkajaisiksi? Miten järjestätte aikaa ja voimia? Vinkkejä jollakulla?

Olen ollut arjessa niin kunnoliinen pari päivää, että täksi viikoksi aikomani kirjallisen keskiviikon jutun ainekset ovat kokoamatta.

Niinpä voin kertoa eilisestä haaveilusta ja haaveilla lisää.

Olen kirjoittanut pieniä palasia kirjaan, jonka olen halunnut laatia monta vuotta. Se sivuaa blogimaailmaa.

Kirjoittajakaverikin olisi. Hän olisi vastuussa myös kuvista.

Tapasimme eilen eväsretkellä Helsingin Tähtitorninvuorella, ja koetimme haalia eväitä myös kirjakuvioon. Ajatus lähti aikoinaan tietoteosmietteistä, mutta blogimaailma on jonkin verran muuttunut tässä haaveillessani. Niinpä kirjasta tulisi luova kertomus, johon upottaisimme asiapätkiä. Meillä on jo päähenkilön nimi tiedossa. Edistystä!

Intoa olisi kummallakin. Eilen pohdimme päähenkilön luonnetta – asiapirkkovalokuvaajallani on hyviä kysymyksiä. Kirjan teemaa hahmottelimme, mitä korostaisimme. Tiedämme, mitä hyvin erilaista meillä olisi kertoa.

Kummankin intoa syö arki. Työ vie voimia, ainakin minun tapauksessani myös nielee sielua…

Kumpikin miettii, lähettelee toiselle viestejä, mietteitä, ehdotuksia.

Kirjoitin Helsinkiin mennessä eilen bussissa pienen palasen. Tapaamisessamme sain kannustusta kirjoittaakseni  avausluvun.

Lähteekö se tästä?

 

6 ajatusta aiheesta “Vanha haave”

    1. Kiitos niin paljon, Sara! Unisena laatimani blogikirjoitus jo tuntui niin haparoivalta, että on todella mukavaa saada vankan (kuvittelen sinut laihaksi ja pieneksi mutta sitkeäksi ja ammatissasi vahvaksi, vaikka taipuisaksi) ja kokeneen kirjailijan (nyt hys niistä kovista kansista; bitit ovat pölyä eikä näistä ehkä tule mitään muuta) kannustus. Ihan piristyin, vaikk päivä on puoliksi nuupahtanut.

      Kiitos, kun ennätit kommentoida.

  1. Kyllä se tuosta varmaan lähtee! 🙂 Ihanan näköinen piknik!

    Mä aloitan luovat prosessit lähtemällä kävelylle ja vain miettimällä, mistä olisi kiva kirjoittaa. Sitten palaan kotiin, kirjoitan todella vapaamuotoisesti ajatuksiani ylös. Ihan vain sellaisina puhekielisinä ja keskeneräisinä pätkinä ilman sensuuria. Sieltä alkaa yleensä nousta teemoja ja juoni – ja jokin hetki, josta tarina alkaa. Sitten mun onkin lopetettava liiallinen ajattelu ja vain kirjoitettava. Aluksi mulla ei yleensä ole vaikeuksia, vaan voin kirjoittaa pieninä palasina vaikka iltaisinkin. Mitä pidemmälle homma etenee, sitä hankalampaa mutta toisaalta ihanampaa se on – silloin vain on välillä luovutettava ja pidettävä lepo- ja ajattelutaukoja. Asetan itselleni pieniä tavoitteita pitääkseni homman mielekkäänä: riittää, jos kirjoitan edes pari kappaletta. Usein siitä sitten innostuu ja huomaa kirjoittaneensa useamman sivunkin. Ehkä välillä helpottaa myös se, kun keskittyy ajattelemaan, että kirjoittaminen on helppoa ja kivaa ja virkistävää – sitten se sitä onkin. 🙂 Tsemppiä ja luomisen iloa!

    1. Kiitos, Sandra! Mukava kuulla kokeneen kirjoittajan ja kirjailijan ajatuksia.

      Kävelylle lähteminen on mainio vinkki. Yleensäkin kun mietin jotain, tykkään kävellä, vaikka sitten ympäri huonetta. Etäännyin ystävästä, joka ei yhtään ymmärtänyt sitä vaan kiljui, että hänen mattonsa kuluvat ja tivasi muka humoristisesti, olenko jollain nuorall hänessä kiini, kun vaelsin perässä ja ajattelin ääneen. Yhteinen pohdintamme, ei luova mutta tunnepohjainen, surkastui.

      Laukussa kulkee myös aina muistikirja tai pikkuvihko, ja riipustan siihen ideavirkkeitä ja katkelmia ja muuta. Yhteen aikaan oli oma sivu novellin otsikoillekin. (Ninni tuossa iskee silmää ja naukuu kannustusia.)

      Kiitos paljon kannustuksesta ja käytännön ehdotuksista.

      Avaustarinaa muuten ehdotti piknikseuralainen. En tiedä, mikä häntä niin kiehtoo tavassani hengittää portaikkoja. Ateneumiin menijoille sanon aina neuvoksi, että hengittäkää sitä portaikkoa – näyttelyt ovat sitten asia aivan erikseen…

      1. 😀 tuo on justiin parasta ettei ananas edes hoksaa miten siistejä juttuja se tekee – jopa hengityksen tasolla! Kiitos kaikille kannustavisa sanoista!

        1. Kiitokset! Kommenttisi ilahdutti.

          Keuhkot onkin pieni ongelma. Ehkäpä portaikkolääkitys tepsisi vähän kaikkeen näköalojen lisäksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *