Pepin kevätleikki ja LIPPUARVONTA #eläinystäväni2019

MUOKATTU 6.4.: LIPUT ARVOTTU random.orgin avulla ja ne voitti Eija S. Onnea voitosta ja iloa messuille! Lähetän sinulle sähköpostia

 

 

 

 

Kaksi asiaa saa Pepin juoksemaan laserpisteen jahtaamisen lisäksi: kattilassa kolisevat kananmunat, jotka tietävät herkkuhetkeä, ja suklaamunan folion rapina.

Ostan suklaa- tai yllätysmuniä ihan äärimmäisen harvoin, mutta joskus Pepin riemuksi hankin sille sesonkilelun. Siitä on ihana tulla pyytämään rapinaleikkiä. Mikään muu ei kelpaa, ei suklaalevyn folio tai keittiön laatikosta kaiveltu foliorulla, josta koetan taitella palasen leikuksi. Ei.  Sen on oltava suklaa- tai yllätysmunan kevyt kääre, ja sitten alkaa ”hyppään, tanssaan kultani kanssa, ai ai ai, kun on mukava”. 

 

Nyt myynnissä olevien herkkujen ohella tieto toisesta kevään merkistä pulpahti sähköpostiini. Sain bloggaajapassin #eläinystäväni2019messuille, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa huhtikuun toisena viikonloppuna, la ja su 13. – 14.4. Huomaa, että avautuvat vasta lauantaina, vaikka jo perjantaista alkaen on Messukeskuksessa muuta menoa.

 

Lapsimessut pe 12.4. alkaen

Ystäväpiirissäni on säästäväinen perheenäiti, jonka kanssa tuli viime vuonna puheeksi jälkeenpäin bloggaajapassini messuilla. Olinko käynyt lapsimessuilla? (No ja mitä täätistä minä nyt siellä olisin tehnyt?) Koska olin hehkuttanut eläinystäviä blogissa, olin jättänyt täsmentämättä, että lipulla pääsee kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin. Jos siis käytät lippusi lauantaina, voit kierrellä lapsi- ja eläinystäväni-messujen lisäksi vielä paria muuta tapahtumaa:

Meneillään on #hupicon2019, #outletexpo2019 ja #elma2019.

Messukeskus tarjosi kaksi lippua teille lukijoilleni, ja arvon tämänkertaiset liput blogipostauksen kommentoijien kesken. Liput ovat sähköisiä ja lähetän kummankin yhdelle voittajalle. Voit käyttää liput kahtena päivänä itse tai mennä jonkun kanssa yhdessä kerran. Muuten en sähköpostitietoja säilyttele, kunhan saan liput lähetetyiksi. Spostiosoitteesihan ei tule kommentikenttään julkisesti näkyviin.

Laadin nyöhemmin vinkkipostauksen omista messupäivien suosikeistani, vaan kerropa sinä jotain messuviikonloppuun liittyvää kommenttikentässä, niin olet mukana arvonnassa. Kuvaile vaikka messumuistoa tai suunnittele, mikä tuosta kaikesta kiinnostaisi. Haluaisitko ostaa jotain ihanaa Outletista? Osallistuvatko lapsesi johonkin tapahtumaan tai aktiviteettiin tai minkä eläimen (lemmikin tai maaseudun otuksen) tahtoisitte nähdä?

Osallistumisaikaa keskiviikkoon 3.4.2019 saakka, ja sitten arvon voittajan. Ellei kissantassu heilahda , käytän random.orgia.

P:S: Muistathan myös toisen lippuarvonnan, joka on meneillään Instagramissa ja voimassa maaliskuun loppuun.

Onnea arvontaan/arvontoihin ja ihanaa viikonloppua!

 

33 ajatusta aiheesta “Pepin kevätleikki ja LIPPUARVONTA #eläinystäväni2019”

  1. Joitain vuosia sitten oli ensimmäinen Lapsimessut-kokemukseni. Se meni tosin työn merkeissä yhdellä näytteilleasettajan osastolla. Silloin harmitti vietävästi, kun en ehtinyt lainkaan kiertelemään muiden asettajien alueilla ja monet messutarjoukset niin Lapsimessujen, kuin Expo-puolen messujenkin, jäivät näkemättä.
    Onnekseni seuraavana vuonna työpaikkani kautta oli mahdollista saada vapaaliput ko. tapahtumaan.
    Lähdimme kollegani kanssa junalla aikaisin aamulla. Kiertelimme kaikki messujen osa-alueet ja mukaamme päivän aikana tarttui kassikaupalla tavaraa, mukaan lukien 10 tuubia 2-luokan käsirasvaa, liki 20 munkkirinkilää ja 15kg kissanhiekkaa. 😀
    Messut kierrettyämme lähdimme vielä kaupungille. Onneksi kilotolkulla ostetut messutuliaiset saimme tumpattua juna-aseman säilytyskaappiin, huh!
    Tarttuihan sieltä kaupungiltakin tietysti tavaraa mukaan ja voinet vain kuvitella minkälainen raahaaminen tällä kaikella oli, kun matka kotiin myöhään illalla kävi kiskoja pitkin..
    Ikimuistoinen päivä ja sen koommin en tässä messutapahtumassa ole käynytkään.
    Olisihan se hienoa, jos onni potkaisisi ja pääsisin messuille vielä kerran. Ottaisin samaisen kollegan mukaani, jotta voisimme verestää muistoja, mutta tällä kertaa matkamme taittuisi ainoastaan autolla – pääsee messutuliaisten raahaamisessakin helpommalla :”D

    1. No on olleet ikimuistoiset messut, kiitos kun jaoit tarinan! Työpäivä siinä melskeessä, huh! Onnea arvontaan, toivottavasti tulee uusia löytöjä ja muistoja.

    2. Itsekin joskus ollut kyseisillä messuilla töissä, hulinaa ja vilskettä riitti. Nyt olisi kiva mennä poikien kanssa katsomaan eläimiä ja äiti bongaamaan hyviä tarjouksia 😊

  2. Lapset haluaisivat nähdä suloisia eläimiä, messuilla olisi paljon ihmeteltävää 😊

    1. Suloisia eläimiä on aina ihana katsella, toivottavasti onnistuu tänä vuonna. Onnea arvontaan!

  3. Lähtisin poikani kanssa messuilemaan, kotona meillä on Pekka kisu joten hänelle käytäisiin hankkimassa tuliaisia, koska hän ei pääse mukaan. Ja ihasteltaisiin eläimiä.
    Lapsimessupuolella me käytäisiin ainakin poikien äidit kojussa ja varmasti leikkipaikoissa 🙂

    1. Rapsutuksia Pekka-kisulle ja hurinoita Pepiltä ja Ninniltä. Toivottavasti saatte sopivia tuliaisia ja muistoja. Onnea arvontaan!

  4. Lähtisin siskoni ja 1v esikoiseni kanssa. Lapsimessupuoli kiinnostaa lastenvaatteiden vuoksi. Eläinpuolella kiinnostaa kaikki koiriin ja kaneihin liittyen kun niitä tästä taloudesta löytyy. Tuo meidän 1v rakastaa koiria ja varmasti tykkäisi katsella muita eläimiä ❤

    1. Varmasti tulisi antoisat messut! Minulla oli kaksi kania, kun olin pieni, ja muistit ovat hyviä vieläkin. Samoin koirankäsittelytaidot tulevat lapsuudenkodista. Onkohan Outlet Expossa lastenvaatteita?

      Onnea arvontaan!

  5. Lapsimessuilla olen käynyt, aina perjantaina. Tänä vuonna olen menossa lauantaina ja kiinnostaa kovasti nuo eläinmessut myös! 🙂
    Eli mukana arvonnassa!

    1. Yleensä vilske vain tihenee, mitä pidemmälle viikonloppu etenee. Mutta lauantai mahdollistaa eläinystävät, joten hieno messupäivä olisi luvassa.

      Onnea arvontaan!

  6. Olen käyny muutamana vuonna lapsimessuilla. Lasten ja lastenlasten kanssa. Eläinmessuilla käynti tällä kertaa ja toki koko messut kiinnostaa aina uudelleen ja uudelleen. Täältä Lapista pitkä matka, mut aina kannattanut tulla. Nyt lapseni kanssa tullaan viettään yhteistä aikaa messujen merkeissä.

    1. Kuulostaa hyvältä! Messupäivä voi olla tosi antoisa, ja onpahan vaihtelua arkiympyröihin. Onnea arvontaan!

  7. Meidän 11v tyttö haluaa joka vuosi kiertää myös eläinmessut, ne on hänen lempparit! Eli mukana arvonnassa todellaki 🥰

    1. Ymmärrän hyvin, eläinmessuille minäkin olen varsinaisesti menossa. Nythän on sekä lemmikit että maaseudun eläimet (Elma taisi jonkin aikaa olla poissa).

      Onnea arvontaan!

  8. Lasten kanssa käytäis katsomassa eläimiä, lapsimessujen puolella ehkä shoppaamassa vähän vaatetta ja katsomassa mitä muuta aktiviteettia sieltä löytyy 🙂 . Outletista ehkä äidille vielä vähän ihonhoitotuotteita ja meikkejä 😀 .

  9. Eläimet kiinnostaa, erityisesti eri kissarodut..
    Lapsimessujen puolelta vaatetarjoukset 🙂

    1. Monenlaista tietoa, ihmeteltävää ja tarjousta varmasti on luvassa. Onnea arvontaan!

  10. Ottaisin 3veen mukaan katsomaan eläimiä ja ehkäpä sitä itse voisi vähän ostoksia tehdä lapsimessujen puolella🙈

  11. Arvontavoiton tullessa kohdalleni yllättäisin tyttäreni, joka on todellinen eläinystävä. Uskoisin messuilta löytyvän hänelle monenlaista katsottavaa.

    1. Olisipa varmasti ihana yllätys. Varsinkin jos malttaa odottaa viikonloppuun saakka. Onnea arvontaan!

  12. Miltei joka vuosi käynyt, lemmikkimessuilla ihana tutustua eri rotuihin ja rapsutella eläimiä.

  13. Itsekin olen kyseisillä messuilla ollut töissä, vilskettä ja hulinaa riitti😊 Nyt mielellään lähtisin poikien kanssa katselemaan eläimiä ja sivusilmällä äiti voisi bongailla hyviä tarjouksia 😊

  14. Olemme lasten kanssa olleet kahtena vuonna, perjantaina ja nyt haluamme ehdottomasti lauantaina, koska haluamme tsekata eläinmessut ja tuoda tuliaisia kahdelle kissaneidille, koiralle ja kanillekkin vielä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *