Pelottava toinen viikko alkaa

Oletko joskus aloittanut uuden hankkeen tai tavan ja lysähtänyt kolmessa päivässä? Ei se kantanutkaan…

Lueskellessani NaNoWriMon sivuja ja keskusteluja huomasin, että toinen viikko on monista lannistava. Onko alkuinnostus siihen mennessä hälvennyt? Ajaako arki yli?

Olen jäljessä tavoitteesta, jos tuijotetaan sanamäärän keskiarvoon, siihen, että joka päivä olisi naputettava samanmoinen annos. Minulla on vasta alle parituhatta sanaa. Silti olen pyrkinyt kirjoittamaan joka päivä edes vähän.

Eräänä päivänä huomasin, kun laadin jotain somepäivitystä tai potausluoonosta, että en ollutkaan varma, olinko jo julkaissut saman. Sitten tajusin, että samoja elementtejä oli käsikirjoituksessani.

Kirja on toki omaelämäkerrallinen, niin kuin kaikkien esikoisten sanotaan olevan. Olen suonut itselleni luvan kirjoittaa raakaversion ihan aamusivujen malliin. (Tiedätkö sen kirjoitusharjoituksen, jossa päivittäin on kirjoitettava kolmen liuskan verran mitä vain? Jos tuntuu, ettei ole mitään kirjoittamista, panee paperille vaikka sen. Kyllä se alkaa luistaa, kun ei itse asetu esteeksi.) Raakile saa vain valua sormenpäistäni tekstitiedostoon, eikä minulla ole tyyli- tai muitakaan tekstin tasoon liittyviä tavoitteita juuri nyt.

Vaikka minulla on hiukan enemmän vapaata nyt marraskuussa, viikkoani rytmittää silti se, että joka päivä ei ole yhtä paljon kirjoitusaikaa. Tai olisi, jos nousisin aamuviideltä koneen ääreen; ehkä sekin viikko vielä tulee.

Miksi sitten tartuin hurjankuuloiseen hankkeeseen?

  1. Halusin olla lannistumatta. Marraskuuhun tarvitaan jotain, kuten olen jo todennut niin usein, että tämä muuttuu kohta marraskuublogiksi. Ymmärtämätön ympäristö ei toivottavasti nujerra, joskin olen ollut varovainen kertoilemaan aikeesta.
  2. Yksi ja toinen on vuosien mittaan kehottanut kirjoittamaan elämän solmuja ulos. Päiväkirjamainen tyyli on ollut minulle esimerkiksi surutyössä hyvä. Tuska tai ilo, kun jonkin voimakkaan tunteen saa tekstinä ulos itsestään, myöhemmin lukiessani olen hämmästynyt. Noinko hurja juttu se olikin, niinkö tymäkältä tuntui? Olisiko siis romaaninraakileeksi venytetty muistojen ja mietteiden pulputus kovinkin terapeuttinen? Mitä uutta asennetta, ajatusta, oivallusta tulisi tilalle?

Älä huoli. Marraskuun kirjalliset keskiviikot ovat NaNoWriMo-painotteisia tilastoineen ja pohdintoineen, mutta nämä kun jaksat, tulee paljon muita juttuja kielestä, kirjoista, sanoista, kirjoittamisesta ja mistä ikinä keksitään.

Mitä sinä tykkäät kirjoitella? Ja haluatko heittää idean keskiviikkopohdinnoiksi myöhemmin?