Miten sujui Camp NaNoWriMo?

Niin, mites se arkijaksaminen? Löydänkö keinoja ja uskallusta siirtyä sellaista työtä kohti, jota jaksaisin nykysilppua paremmin?

Dilemma on tämä: haluaisin kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa, mutta palkka tulee ihan muista hommista. Muut hommat ovat kaiken lisäksi silppua, jossa juoksen työstä toiseen muutamaksi tunniksi kerrallaan muutamana päivänä viikossa.

Kuvittelen, että kestäisin paremmin asiakassilpun, jos saisin tehdä yhden alan hommia, millainen moniosaaja sitten käytännössä olisinkin. Nythän olen siivooja ja henkilökohtainen avustaja, ja nelisen työnantajaa rytmittää päiviäni. Onneksi joukkoon mahtuu jokunen arkivapaa, vaikka useimmat viikonloppuni ovatkin työpäiviä.

Minulla ei ole mitään fyysistä työtä vastaan. Mutta se, että päivä saattaa kuluttaa sekä fyysiset että henkiset voimani jokseenkin vähiin, siihen kaipaisin muutosta. Suuri toive olisi, että joukossa olisi läppärityötä tai muuta sellaista, mitä voisin tehdä kotona. Elämä on niin yhtä lähtemistä, ja kun työpätkät päivässä ovat lyhytiä, matkan kävelemiseen kuluu joskus yhtä paljon kuin työntekoon.

Olipa kerran päänsärkypäivä, ja peruin duunit. Touhusin pötkölläni verkossa vaikka mitä, kirjoitin blogipostauksia ja päivitin somea. Totesin, että tämmöisestä selviytyisin kehnommassakin kunnossa.

Olipa kerran palkatonta vapaata 1/4 duunista, siitä, joka silppuaa 2 – 4 päivää viikossa. Kolme viikkoa meni nukkumiseen, enkä saanut aivan kaikkea aikomaani tehdyksi.

Olipa kerran unelma toisenlaisesta työstä. Sitä unelmaa yritän muuttaa tavoitteeksi.

Vaikka kuinka läppäriä näpytän, åaåersissa muistikirjoissa on oma tenhonsa..

NaNoWriMon kaltaiset kirjoittamisprojektit muistuttavat luovuuden ylläpitämisestä. Se apu huhtikuun Campista oli, että kirjoittaminen oli ohjelmassa vähän useammin kuin muuten olisi ollut. Sanatavoitteista ei väliä puhua, asetin liian kunnianhimoisen (olin viikon matkoilla ja kirjoitin paljon vähemmän kuin kuvittelin).

Mutta ainakin nämä voi mainita tuloksina:

  1. Kirjoitin tai aloitin monta tarinaa. Luova kirjoittaminen sai vauhtia ja ideoita.
  2. Kaivoin naftaliinista vanhan haaveen ja aloin luonnostella sitä. Kirjaprojekti on ystävän kanssa yhteinen, arkiväsymys taitaa niellä kummankin resurssit, vaikka haave on voimakas.
  3. Uusi kirjaidea syntyi. Pyrin laatimaan jonkinlaisen aihion pian ja ehdottamaan sitä taholle, jonka kanssa pallottelin ideaa.

Tartunko siis seuraavaan Camp NaNoWriMoon tai marraskuun kirjoitusrutistukseen? Sangen todennäköisesti.

Kun vain olisi uskallus luopua rasittavimmista töistä. Toimeen tuleminen on se iso kysymys; osa-aikatyöläisen tulo kun on muutenkin vähäinen. Mutta jos voisi edes osan vaihtaa…

Kuka kaipaisi kirjoittajaa ja maksaisi siitä?

6 ajatusta aiheesta “Miten sujui Camp NaNoWriMo?”

  1. Olen monesti miettinyt, miten paljon helpompaa olisi, jos tuntisi suunnatonta intohimoa vaikkapa koodaamista kohtaan. Luovat alat kun eivät useimmiten tosiaan elätä ainakaan kovin ruhtinaallisesti. Mutta kyllä kirjoittajiakin tarvitaan. Siihen aiempaan kirjoittamistoivejuttuun vastatakseni: olen loruillut (lapsille), mutta runoja en osaa kirjoittaa ollenkaan. Joitain laulujakin olen kääntänyt (lapsille taas) – mutta haluaisin kokeilla kirjoittaa animaatiosarjoja tai -leffoja. :o) (Lapsille). Eli kohderyhmä on aika selvä. 🙂

    1. Luovan ja käytäntö/tietohommelin kompromissi olisi ehkä kokki? Luovuutta saisi käyttää, ja uutisissa sanottiin, että alalle hakeutuu vähemmän, vuorotyö kun on yllätys monelle. Iltaisin ravintolassa käyvä asiakas kun ei muista ajatella, että herkun loihtii myöhäisvuorossa oleva kapustankäyttäjä.

      Ai niin joo. Ehkei tämä ollutkaan paras vinkki sulle… Mietin jotain muuta.

      Lastenelokuvat ovat parhaita! Maailma on niin hurja nykyään, että kohta ei muita uskalla katsoa. Tosin nyt ajattelin ottaa riskin ja mennä katsomaan perunankuoriåaistosta. Kirja ainakin olimhurmaava.

      Olisipa mukava päästä kuulemaan animaation luovan prosessin vaiheita. Ihan iso aukko mun tiedoissa ja kokemuksessa.

      Jostain syystä usein ensimmäinen kysymys, kun mainitsen kirjoittamisestani, on, että runojako. Mutta ei niitä oikein synny.

      Työniloa!

  2. Kiitos! 🙂 Mutta mun kohdalla tosiaan ehdoton ei kokkailulle! 😀 Jos saisi kokeilla mitä vain kirjoittamista, voisin kyllä oikeastaan haluta kirjoittaa myös jotain pöhkökomediaa. En ole ikinä kokeillut ryhmässä kirjoittamista. Se voisi olla joko huippuhauskaa tai ihan painajaismaista. 🙂

    Niin, ja oikeastaan pitää korjata omia sanojani: onhan koodaaminenkin ihan äärettömän luovaa. Se vain vaatii myös jotain loogisia palikoita ja bitti-innostusta, eikä mulla niitä ole.

    1. Ai on? Koodaaminen luovaa? Tiedän siitä kyllä vielä vähemmän kuin luulin.

      Olen joskus kaveripiirissä vetänyt kirjoittajakerhoa. Meitä oli kolme vakijäsentä ja joskus saatiin vieraita. Se oli hauskaa ja antoisaa, koska oli avoimuus ja tiesi voivansa luottaa toisten ystävyyteen.

      Pökökomdedia kuulostaa mainiolta ajatukselta! saadaanko Hupsuttamon blogiin näyte vaikka kissamaailmasta?

      1. Juu, koodaaminen näyttää olevan erityisen luovaa ongelmanratkaisua. ”Isikissi” on keksinyt moniin pulmiin ratkaisun yöunien aikana, ja aamulla sillä on riemukas ”heureka”-ilme – ja jo syntyy taas koodia. Ymmärrän tosi hyvin, miksi koodaaminen on kivaa, mutta se vaatii ihan erilaisia aivoja kuin millaiset mun nupista löytyvät. 😎

        Hupsujen blogi taitaa olla yhtä pöhkökomediaa, tai ainakin itseä naurattaa aina sitä kirjoittaessa, mutta hmm, mitenhän siitä saisi tuunattua tv-jakson tai vaikkapa koko illan elokuvan?! 😀

        1. Voitte esittää sketsejä jatkovideoilla, eiköhän siitä viihdesarja koostu… Vihikissan kootut vainut, Tosi-Nupun tosi-tv ja mitä näitä nyt olisi…

          Jos sitä olisikin päivisin yhtä fiksu kuin on unissaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *