Luovuus auki

Ystäväni maalaa. Erittäin hyviä tauluja mielestäni. Muotokuvia, jotka alkavat ilmeestä, ei ääriviivoista. Maisemia, joissa on rauha ja sisältö. Hän on piirtänyt siitä saakka kun kynä on pysynyt kädessä, ja pitänyt harrasteestaan tiukasti kiinni kohtaamastaan ymmärtämättömyydestä tai vähättelystä huolimatta. Ystäväni ei suostu latistumaan.

Ystäväni maalaa. Luomensa joskus sillä värillä, että näyttää pahoinpitelyn uhrilta. Sinä talvena hänellä oli surua, ja kun kiitin paletin vaihtamista, sain vastaukseksi hymähdyksen.

Ystäväni maalaa. Sanaleikeistä tulee eloisia.

Puhumme usein siitä, miten kirjoittaminen on keino saada luovuus auki. Hän lähtee kuvantekoon usein sanojen kautta: kirjoittaa novellin tai runon ja pääsee sitten kynästä siveltimeen.Vaikka olisi kynä kädessä ja päiväkirja auki, sivuille ilmestyy piirroksia yhtä luontevasti kuin päivän kuulumiset ja mietteet.

Minun kynästäni tulee vain sanoja. Piirtäminen on aina ollut pakko.

Lapsena lääkärille piti piirtää. Tapasin homeopaatin noin kerran, pari vuodessa, ja hän pyysi piirustuksia. Kaksitoistavuotiaana kirjoitin hänelle lisäksi kirjeen, jossa kysyin, mitä hän oikein näki niistä. Pakolliset piirustukset olivat mukana. Vastaukseksi sain lempeän, tutkivan katseen. Sanani tavoittivat, analyysiä en vastaukseksi saanut.

Vaikka päivitän blogeja, lähetän kirjeitä, on ollut ihan hirveä ikävä luovaa kirjoittamista. Sitä, että saisi kirjata ideavirkkeitä ja jutunalkuja muistivihkoon ja laatia kunnon tarinoita. Tämän blogin löytäminen ei ainakaan helpottanut. Kateus tuntuu käsivarsissa kuin kaipuu.

Ystäväni maalaa. Minä venytän viihdettä tiedostoon.

2 ajatusta aiheesta “Luovuus auki”

    1. Kiitos, Sara Storm! Kyllä kateus on ihan aitoa, helpompi tunne myöntää kuin vaikka häpeä. (Ei niin, että kirjoittamiseen häpeä liittyisi, mutta noin rinnastuksena, kun miettii kielteisiksi miellettyjä tunteita.)

      Kiitos linkkauksesta ja kauniista sanoistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *