Kyynikon kiitollisuuspäiväkirja

Tiedän, tiedän. Olen kauan hokenut itselleni ja muille. Uskoisin ymmärtävänikin, että asenteesta kaikki lähtee. Että siihen voi vaikuttaa, miten suhtautuu ja miltä untuu – ja miten suhtautuu tunteisiinsa.

Silti. Olen ollut ihan järjettömän väsynyt ja kevensin loppusyksyksi duunia. Arki alkoi nyt, ja oltuani työssä vaivaisen päivän lojun jo päänsäryssä ihan kanttuvei.

Läppärityöskentely onnistuu vaikka selällään

Saan kirjoitetuksi sähköpostia, vastatuksi blogikommentteihin ja poistetuksi viisikymmentä roskaviestiä, mutta arjen fyysinen työ on tänään ylivoimaista. Perjantai on pahin. Se juttu saikin paljon lukijoita.

Ja kuulin, että silppu vain silppuuntuu. Avustajan työssäni käytössä on nyt enemmän apuvälineitä, ja sen lisäksi, että se tekee työstä fyysisesti raskaampaa, työrytmi muuttuu. Lyhyempiä aikoja tiheämmin. Juokse tunti siellä, toinen täällä. Ei tee jaksamiselleni hyvää.

Niin että kun juuri laiskasti pohdin, pitäisikö jotakin kuntoilua, niin heti järjestyi pyytämättä. Voiko kiitollisuuspäiväkirjan laatia sarkasmin näkökulmasta?

 

2 ajatusta aiheesta “Kyynikon kiitollisuuspäiväkirja”

    1. Kiitos, Susanna! Aivan ihana blogi sinulla; päädyin sinne, kun huomasin #kukkailottelua-teeman Mansikkatilan mailla -blogista. Todella suloisia kuvia blogissasi. Ihana seurata!

      Onnellista helmikuuta sinullekin!

Kommentit on suljettu.