Hoitoa ja potilaita

Ninni on erityisesti LÄHIhoitaja

Uskon kyllä, että kissat ja monet muutkin eläimet ovat vaistonvaraisesti viisaita  – myös siinä, että ne vainuavat asioita ihmistensä voinnista. Ihan selvästi Ninnillä on jonkinlainen hoitosuunnitelma minun suhteeni. Joinakin päivinä on huolehdittava kulmakarvoistani (mitähän akupisteitä, meridiaaneja tai ratoja siellä menee?), toisinaan minut on herätettävä nuolemalla naamani ääriviivat, jotta taas hahmottaisin olemiseni…

Olen vähän potenut jalkaa, ja kipeän paikan päällä rötköttää yksi tai kaksi elävää lämpötyynyä.

Tällä viikolla Ninni tarvitsi myös hoivaa, sillä laatikolta kuului moukaisu, joka ennakoi parafiiniöljyn  tarvista. Toivottavasti sillä pärjätään, Ostin myös nestemäistä lääkettä, kun kuulemma vesikuppiin voi lisätä tipan. Annostelin ruokaan eilen, mutta Ninnin reaktio oli nuuhkaista kaukaa ja kääntyä pois. Myös Peppo hyljeksi jauhelihaa, mikä sai minut pohtimaan, mitähän oikein söin…

Hoivaajakissa sai hoitoa

Onneksi noilla kummallakin on minuun sellainen luottamus, että voin käsitellä niitä, kun tarvitsee putsata tai antaa lääkettä. Ninni pyyhkeeseen ja parafiiniannos suuhun.

Sain apteekista jonkin, mitä kutsuttiin antibioottiruiskuksi. Mukana oli kierretulppa, jonka sain parafiiniöljypulloon alkuperäisen korkin tilalle. Nyt on helppo annostella.

P.S. Peppi, joka on jaloissa nukkuja, on tällä viikolla päättänyt muuttaa hatukseni. Se tulee pääni taakse nukkumaan ja kiertyy joskus maha päälakeani vasten. Ihan uusi juttu!

P.P.S. Nytvoit seurata Ananasaika-blogia blogit.fistä. Sivupalkissa on nappi.

Onko teillä oltu terveinä? Tai mikä on parasta toipilaana?