Ananasajan alku

 

Viime tingassa pysäytin liikkeen. Hammasharjaan oli juuri menossa lääkevoidetta tahnan sijaan.

Seuraavana päivänä töiden jälkeen toivotin hyvää perjantaita. Oli lauantain alkuilta. Sunnuntaina en muistanut puhelinnumeroani, ja kun muistin, kirjoitin sen ilman operaattoritunnuksen alkunumeroita, maanumeron jälkeen kuin lankapuhelimen numeron vuosikymmeniä sitten.

Olisi totisesti aika saada marraskuuolo pois ja aivotoimintaa taas tilalle.

Keväästä saakka olin potenut sitä, että kaipasin muutosta ennen kaikkea työkuvioihini. Nyt oli luvassa palkatonta vapaata ja suunnitelmissa suurempi annos omaa tekemistä. Keväällä yrittelemäni blogialku oli näivettynyt. Jospa nyt saisin sillä saralla aikaan sen mitä toivoin.

Ananasaikaan kuuluvat ainakin

  • matkailumaanantai
  • kirjallinen keskiviikko
  • viiksivallujen viikonloppu

Pidän kovin somessa esiintyvistä viikonpäivistä, kuten Caturday. En tiedä, onko niitä paljon yritetty suomentaa tai keksiä omakielisiä tilalle Twitterissä pyörivän #keskiviikkokehu-myöteisyyden lisäksi. Vakiteemoja tässä lifestyle-blogissa ovat varmasti reissaaminen yksin tai kaverin/kavereiden kanssa, lukeminen ja kirjoittaminen sekä huushollia asuttavat karvakasat. Peppi- ja Ninni-kissan tapaatte siis säännöllisesti,.

Tervetuloa toipumisen tietäni seuraamaan ja etsimään keinoja kasvaa kohti arjen unelmia. Olkoon elämä makeankirpeää kuin ananas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *