Aamukahvin autuus

Onko aamukahvi sinulle paras hetki päivässä? Onko se pikemminkin tee tai smoothie?

Muki on lahja ystävältä. Kuva julkaistu myös Ananasaika-IG:ssä.

Lapsuuskodissani toisteltiin kyllä usein sanontaa, että aamulla pitäisi syödä kuin kuningas, iltapäivällä kuin prinssi ja illalla kuin kerjäläinen. Äitini yhdisti tärkeän lääkkeen aamupalaan arvellen, että aamukahvi ei ole unohtunut vieä koskaan, ja jos hän ottaa lääkkeensä ennen kahvihörppyä, hän muistaa sitten saaneensa tarpeellisen annoksen lääkettäänkin tarvitsematta arvailla asianlaitaa.

Olen ollut aina iltasyöjä. Niinä aikoina, kun ruokarahaa on ollut vain vähän, on toisaalta ollut ihanaa lojuskella kunnes on aika pukea ja lähteä töihin.

Mutta rauhallinen aamuhetki muki kädessä on myös ihana. Useimmin keittelen kahvia perinteisellä Moccamasterilla; toisinaan on ihana aloittaa teellä.

Aamuuni kuuluu syötävän lisäksi istuskelu toinen kissoista sylissä, se hellyydenkipeä. Lueskelen jotain, kunhan kissa on päässyt hyppäämään syliini pikkukhuoneen suunnasta (minut on kierrettävä, vaikka se tulisi keittiöstä päin). Saatan tätä varten nousta varhainkin, silä aikaista aamua vielä paljon inhottavampi on kiireinen aikainen aamu. Ja elämä on sen verran tekemisentäyteistä, että kun ovesta ensi kerran lähtee ulos, lopusta ei aina ole tietoa…

Millainen on sinun aamuhetkesi? Kuuluuko siihen kahvi, ja millainen? Kotona vai muualla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *